289354.jpg

Gabriellen vanhettua päätti Vili uudistaa taloa. Valitettavasti perheellä ei ollutkaan rahaa niin paljon kuin luultiin: lattiat ja tapetit jäivät laittamatta rahan puutteen vuoksi.

289333.jpg

Perheen eri jäsenillä oli omat keinonsa selvitä elintason äkillisestä laskemisesta. Andreas, joka kasvaisi ihan pian teiniksi, leikki lelujen puutteessa jääkaapin ovessa roikkuen...

289340.jpg

... Aleksei huvitteli sängyllä pomppien...

289366.jpg

... Gabi ja Vilikin pitivät hauskaa.

289351.jpg

Aaron aloitti tekemään edes pihasta viihtyisämmän. "Meille ei ainakaan ikinä tule koiraa..." hän puhisi vihaisena.

289400.jpg

Myöskään pikku prinsessa Aleksia ei ollut muutokseen tyytyväinen, vaikka kuvan ottamisen aikaan oli saatu jo osa lattioista paikalleen. (Poikien sängyt piti myydä ja ostaa halvemmat, niin rahoja riitti uudelleensisustukseen.)

289368.jpg

Aaron päätti, että nyt oli sopiva aika lähteä yliopistoon.

289335.jpg

Gabrielle oli hiukan pettynyt tästä. Hän aloitti tiukan kuntokuurin, se vei ajatukset pois lapsista ja kaikesta turhasta.

289341.jpg

Vaikka Gabi ja Vili kävivätkin töissä ahkerasti, eivät rahat tahtoneet riittää, sillä jommankumman piti aina olla vahtimassa lapsia koulun jälkeen..

289399.jpg

Rahan puutos sai Gabin soittamaan erääseen paikkaan, vaikka Gabi oli vastustaut ajatusta.

289370.jpg

Kyseessä oli lastenhoitaja. Gabrielle ei luottanut heihin, mutta muukaan ei auttanut. Lastenhoitaja onneksi vaikutti pätevältä.

289372.jpg

Mutta oliko hän? Rouva poltti niinkin yksinkertaisen ruoan kuin juustoleivän, eikä edes valmistanut ruokaa muille kuin itselleen. Vili vapautti hoitajan tehtävistään saavuttuaan kotiin.

289344.jpg

Perheen rahavarat eivät olleet nousseet kovinkaan paljoa, ja kaikki tulot käytettiin heti talon uudistamiseen. He eivät muistaneet, että (aika suuripovinen) kotiapulainen kävi joka päivä siivoamassa heillä. Neiti kimpaantui, kun ei saanut palkkaansa heti. "Miten niin teillä ei ole varaa maksaa?" hän raivosi. "Minä vien sitten jotakin, mikä kuuluu teille!" Kotiapulainen vei tuolin.

289347.jpg

Talouteen palkattiin vähän ajan kuluttua uusi lastenhoitaja, koska oli todettu, että edellinen hoitaja ei ollut vaatinut palkkaa. Ehkä tämäkään ei vaatisi.

289391.jpg

Andreas ainakin viihtyi mummelin seurassa..

289371.jpg

Mutta Aleksia ei. Hän oli aika ujo, eikä luottanut uusiin ihmisiin helposti.

289349.jpg

Vili kuunteli tytärtään, ja lohdutti häntä lukemalla Aleksian lempisadun, joka kertoi ksylofonista.

289337.jpg

Yhteiset ateriat olivat suuressa arvossa Savelan perheessä. "Äiti, kun sä olet rosvo niin voisitsä varastaa mulle hienon korun?" Aleksia kysyi ruokapöydässä leikillään. Pojat olivat järkyttyneitä.

289382.jpg

Pian oli Andreaksen aika kasvaa. Lastenhoitajakin oli paikalla juhlistamassa tilannetta. Kukaan noista kolmesta paikalla olijasta ei katsonut synttärisankariin, vaan he tarkkailivat toisiaan. :D

289402.jpg

Tuollainen poika hänestä kasvoi. Muistuttaa aika paljon isoveljeään. Andreas sai tavoitteekseen isoveljensä tavoin perheen. Hän tahtoo kuuden lapsista menenvän naimisiin. Hän pitää ruskea- ja muokattuhiuksista mutta ei mustahiuksisista simeistä.

289343.jpg

Aleksia alkoi keskittyä kouluun oikein kunnolla. Hän pakersi omien läksyjensä lomassa myös kaksoisveljensä Aleksein läksyt.

289392.jpg

Siskon aherrus auttoi Alekseita koulutyössä. Hän sai nopeasti kympin todistuksen ja riemuitsi siitä. Hän tietysti kiitti siskoaan avusta.

289394.jpg

Aleksia ei riemuinnut niin paljoa. Hän tiesi, että saisi kympin todistuksen.

289363.jpg

Kaksosilla oli hauskaa yhdessä. Nyt kun talossa oli enemmän rahaa, saivat he uuden, upean nukkekodin. Lastenhoitaja oli erotettu, koska Gabi oli saanut ylennyksen ja työajat sattuivat nyt paremmin Vilin työaikojen kanssa yksiin.

289359.jpg

Vili oli jumahtanut kirurgiksi, mutta hän nautti työstään. Hänestä oli myös tullut intohimoinen shakin pelaaja. Gabrielle leikitti pihalle tullutta Pähkinä-sutta.

289379.jpg

Kotiapulaisen erottamisen takia Katajalehdon talon siisteystaso oli laskenut. (Talon nimi on Katajalehto Gabriellen tyttönimen mukaan.)

289339.jpg

Vili ja Gabi varastivat jostakin aikaa lapsilleen. Yleensä aika hupeni heidän opettamiseensa.

289384.jpg

Mutta lapset olivat hyvin kiitollisia siitäkin pienestä ajasta.

289360.jpg

Andreas oli saanut uudesta koulustaan uusia ystäviä. Gabriel Keisarinvaara (eikös se yksi murtovaraskin oli Gabriel Keisarinvaara? :D) kertoi isänsä yrityksen voitoista ja Andreas kuunteli tarkkaavaisena.

289375.jpg

Andreaksen toinen hyvä ystävä oli Roope, joka oli gootti ja kuului skientologien joukkoon. Hän yritti saada Andreaksenkin kiinnostumaan ufohuuhaasta.

289389.jpg

Gabrielle tahtoi ylentyä työssään niin kovin, että käytti liikaa tarmonaattoria. Nyt taitaa jokin olla hullusti.. Tarmonaattori alensi kaikkia Gabin tarpeita..

289396.jpg

Gabille tuli niin kova vessahätä, ettei hän pystynyt pidättelemään sitä. Gabi pissasi pöntön viereen. :P

289404.jpg

Gabilla meni huonosti. Hän vakuutti perheelleen kaiken olevan mainiosti, vaikkei niin ollut. Yksinään kotona hän itki ja voivotteli.

289346.jpg

Kaiken lisäksi Gabista tuntui, että jokin suuri, pehmeä ja sininen seurasi häntä. Gabrielle soitti ystävilleen kertoakseen pupusta ja juuri silloin kani katosi salaperäisesti.

289398.jpg

Vähitellen Gabin olo parani ja hän alkoi taas nauttia lastensa seurasta.

289373.jpg

Työkin maittoi paremmin. Joulu oli jo tuloillaan ja Gabin mielen valtasi rauha.

289378.jpg

Vaikka joulu olikin lähellä, ei lumesta ollut tietoakaan. Perhe nautti yhteisistä vapaapäivistään pihalla harjoitellen kaikenlaisia taitoja.

289380.jpg

Aleksia oli päättänyt, että hänestä tulee mestarivalehtelija.

289387.jpg

Aleksei harjoitti luovuuttaan äitinsä keinolla, eli maalaten. Poika tosin turhautui nopeasti, kun ei saanutkaan maalattua niin hienoja töitä kuin Picasso.

289401.jpg

Myös shakki kiinnosti Aleksiaa. Hän rakasti kaikenlaista ajatustyötä.

289386.jpg

Joulu oli yhä lähempänä ja Andreas aloitti koristelutyön. Katajalehtoon oli saatu upea takkakin, jonka reunalle pääsivät perinteiset joulusukat sekä Gabin leipoma piparkakkutalo. Sukkia oli neljä; yksi jokaiselle lapselle, vaikka Aaron ei ollutkaan paikalla tutkimassa sukkansa salaisuuksia.

289406.jpg

Kaksosten oli aika kasvaa. He lähtisivät melkein heti kasvettuaan Andreaksen kanssa yliopistoon. Andreaksella oli kaksi stipendiä: Simakatemian apuraha, kuten Aaronillakin aikanaan, sekä Kuninkaallinen Kulinaristi-stipendi ruoanlaittotaidoistaan.

289376.jpg

Gabi aivan säikähti lastensa kasvua. Talossa ei enää olisi melskettä ja vilskettä kuten ennen.

289381.jpg

Pienestä Aleksiasta kasvoi nätti neitokainen, vaikkakin hänellä on aika paksut kulmakarvat. Alekseista ei ole valitettavasti kuvaa. Kaksostenkin tavoitteiksi tuli perhe. Aika sattumaa. Aleksia on mieltynyt muokattuhiuksisiin ja parrakkaisiin miehiin ja hän inhoaa hajuvettä, Aleksei haluaa meikattuja, punapäisiä tyttöjä, joilla ei ole liikaa kiloja.

Viides osa päättyi siihen. Kenestä tulisi teidän mielestänne paras perijä? Ja jos ajatellaan vielä eteenpäin, kolmatta sukupolvea, niin voisitte kertoa B-kirjaimella alkavia naisennimiä on olemassa Bellan ja Belindan lisäksi. Hyvää itsenäisyyspäivän jatkoa! :D